Pelimannimusiikin kehdosta Kaustiselta käsin kansanmusiikkiyhtye Tallari on jo 30 vuotta pitänyt yllä suomalaisen juurimusiikin liekkiä toinen jalka syvällä perinteessä ja toinen tiukasti nykyhetkessä, sytyttäen arkistojen aarteet eloon ja luoden uutta. Vuonna 2019 yhtyeeseen Katri Haukilahden ja Sampo Korvan rinnalle liittyivät tämän hetken tunnetuimpiin suomalaisiin kansanmuusikoihin lukeutuvat Arto Järvelä ja Esko Järvelä.
Tallarin jatkuvasti uudistuva ja tilanteen mukaan taipuva peruskonserttiohjelma kattaa laajasti kotimaista kansanmusiikkia painottuen länsisuomalaiseen viuluvetoiseen traditioon, sisältää kaustislaisen perinteen ikivihreitä, yhtyeen omia klassikoita ja uusia sävellyksiä. Ohjelmaan sisältyy sekä instrumentaalimusiikkia että laulettuja kappaleita. Aina kun mahdollista Tallari vie kuulijat heidän omille juurilleen esittelemällä myös löytöjä kulloisenkin esiintymisalueen kansansoittajilta.
Tallari – Markkinamarssi